Kännykän herätyskello piippaa, pipiipipipiipiipiii. En vielä jaksa nousta. Torkkunappi, tuo ihana taivaan lahja onneksi toimii. Kun lopulta vääntäytyy peiton alta lämpimästä...puks...vesilasi kaatuu lattialle. Oliko se pakko taas siihen yöksi ottaa seisomaan. Kahvi tippumaan ja suihkuun...naama peilissä kukertaa tottakai. Ja niinpä tietenkin...ei yksiäkään puhtaita alushousuja. Ukko on pessyt eilen vaan omiaan. Lopulta kaapin perältä löytyy ne vihoviimeiset reikäiset mummonruskeat sloggit. Ja tänään on tietenkin jumppapäivä, saa esitellä näitä kauneuksia kaikelle kansalle. Tietenkin kaikki siisteimmät vaatteet on rypyssä. Onneksi tänään ei ollut mitään tärkeitä tapaamisia....vai oliko? Onhan mulla aikaa silittää...mitähän se kello onkaan? Töissä pitää olla vasta tunnin päästä...tunnin??? Miten monta kertaa mä oikein sitä torkkua painoinkaan??? Äkkiä kahvi kuppiin, maitoa päälle. Arvata saattaa - se on hapanta. Mehukin on loppu. Kahvi viemäriin, pitää kestää töihin saakka ilman. Takki niskaan ja ulos. Siellä sataa. Sateenvarjo on rikki. Myöhästyn bussista. Radio soittaa jotain tekopirteää rallatusta joka jää päähän soimaan. Pomo on vihainen, laskut maksamatta ja tukka sojottaa. Kuukautisetkin alkoi. Ja ainiin...hammaslääkäriinkin on tänään mentävä.

Perkele. Itkettää ja suututtaa. Tekisi mieli luovuttaa, kaivautua peiton alle ja nukkua talviunta.

Mutta minähän en luovuta. Murphynlakipäivät on vaan taisteltava läpi.